Lahti ja Holmenkollen
Maailman cupkausi alkaa olla lopuillaan, mutta intoa riittää Salpausselälle ja Holmenkollenille, kun kutsu kävi maajoukkueeseen. Molemmat perinteikkäitä ja hienoja kisoja, joissa on ainutlaatuinen tunnelma. Lahdessa hiihdettiin lauantaina 30km pursuit ja sunnuntaina viesti. Lauantain kisa lähti omalta kohdalta tahmeasti liikkeelle ja yleensä vahvemmalla perinteisellä olin vaikeuksissa alkukilometreillä. Perinteisen osuuden lopulla homma alkoi vähitellen toimia paremmin ja sain nostettua sijoitusta muutaman pykälän. Suksenvaihdon jälkeen pääsin hyvin luistelurytmiin. Pääsin hiihtämään myös hyvässä porukassa ja saimme nostettua sijoitusta koko ajan. Lopputuloksissa olin 24. kolmanneksi parhaana suomalaisena. Seuraavan päivän viestissä hiihdin Suomen 1.joukkueessa kolmannen osuuden. Se meni osaltani hyvin ja hiihto kulki mukavasti. Loppusijoitus viestissä oli 7. Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Holmenkollenin 50km. Pidän kisasta erityisen paljon. Hienot radat, hieno yleisö, kuninkuusmatka ja myös se että oma henkilökohtainen paras maailmancupin sijoituskin on tullut Kollenilta. Nyt kisa on vähän muuttunut, kun hiihdetään yhteislähtönä, suksen vaihtoineen, mutta tunnelma on sama kuin ennenkin. Odotin kisasta paljon, koska valmistautuminenkin meni hyvin. No, kisa oli kuitenkin ongelmia täynnä jo heti alkumetreistä lähtien ja tulos jäi huonoksi. Päätin kuitenkin, että maaliin tullaan kun kerran Kollenilla ollaan. Nyt palautellaan pari paivää, ja seuraavaksi alan valmistautua SM-viidellekympille, joka on vajaan parin viikon päästä Kontiolahdella. Sinne siis mitali mielessä!
<< Takaisin uutisiin





